Etsimme hanketyöntekijää Kyläbuusti-hankkeeseen

7.12.2021

Etsimme kokoaikaista hanketyöntekijää Kyläbuusti-hankkeeseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Hankkeessa aktivoidaan maaseudulla asuvia nuoria kehittämään omaa asuinaluettaan. Hankkeessa perustetaan kuudelle kylälle nuorten ryhmiä, jotka suunnittelevat ja toteuttavat omalle kylälle omien tarpeidensa pohjalta kaikille avoimen aktiviteetin, projektin tai tapahtuman. Hankkeen lopussa järjestetään kaikkien kylien yhteinen päätöstapahtuma, jonka suunnittelussa ovat mukana jokaisen kylän nuorten ryhmät. Hankkeen tavoitteena on saada nuorten ääni kuuluviin kylien kehittämisessä, lisätä yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä eri toimijoiden välillä sekä parantaa nuorten työllistymismahdollisuuksia omalla asuinalueella. Hankkeen toiminta-alueena ovat Askola ja Porvoon maaseutualue.

Hanketyöntekijän tehtäviin kuuluu:

  • nuorten ryhmien vastuuohjaajana toimiminen
  • nuorten ideoimien projektien toteuttaminen yhdessä nuorten kanssa
  • viestintä ja markkinointi
  • tapahtumien järjestäminen
  • vierailujen ja tutustumisretkien järjestäminen
  • nuorten työelämätaitojen edistäminen
  • raportointi yhdessä toiminnanjohtajan kanssa

Arvostamme:

  • kokemusta nuorten kanssa toimimisesta
  • tehtävään soveltuvaa koulutusta (yhteisöpedagogi, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja yms)
  • organisointitaitoa ja oma-aloitteisuutta
  • kykyä itsenäiseen työhön
  • mahdollisuutta oman auton käyttöön
  • hyviä viestintä- ja yhteistyötaitoja

Työ alkaa 3.1.2022 tai sopimuksen mukaan. Työsuhde on kokoaikainen (38, 25 h/vko) ja määräaikainen 31.12.2022 asti. Tehtävän palkka on 2500 €/kk. Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä rikosrekisterilain 6.2. §:ssä tarkoitettu rikosrekisteriote.

Jätä hakemuksesi ja ansioluettelo osoitteeseen saara.suomaki@4h.fi 19.12.2021 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Saara Suomäki, 0405037725.